Eräänä keväisenä päivänä

Eräänä keväisenä päivänä, olin jälleen jutussa Kulkijan kanssa ja tämä tarinoi käyneensä jopa kaupungissa, joka jo itsessään on yllätys mutta suurempi yllätys oli se että missä kaupungissa... Annanninkin Kulkijalle vapauden kirjoittaa itse oma tarinansa (oletan että hän ainakin jotenkin osaa kirjoittaa)

Tuossa eräänä aurinkoisenä päivänä ravistelin talven lumet harteiltani ja rupesin ihmettelemään tätä kummaa tarvetta lähteä alueille, jossa en ole koskaan viihtynyt. Pistin kaffet tulille ja odottelin joskos tämä tunne ottaisi ja katoaisi. Sillä se ei ole normaalia. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja päätin ottaa tämänkin yhtenä seikkailuna. Varustauduin suurella annoksella sietämistä ja ihmisten kanssa kommunikointiin tarvittavalla asenteella. Rinkka siis pykälään ja menoks. Suunnaksi otin Helsingin, joka kaikessa kauheudessaa peloitti minua suuresti. Tuumin kuitenkin selviäväni siitä varsin hyvin jos vain en liikaa joudu mieltäni altistamaan kiireelle ja stressille. Olin sopinut tapaavani hyvän kaverin, joka kaikessa pituudessa oli hyvä tuki ja turva ettei mieli päässyt flippaamaan.

Aikani kuluttua saavuin hermostuneesti helsinkiin ja shokki oli suuri. Se ihmisten paljous vain häkellytti ja korpeni kutsui minua jo silloin luokseen takaisin. Olisin varmasti lähtenytkin mutta olin sopinut tapaavani kaverin ja päätin että sen nyt ainakin toteutan. Odotellessani häntä kulutin aikaani rautatieasemalla ja päätin vastoin kaikkia vastojani napata muiston tuosta paikasta. 

Mihin vain siirsin katseeni (jos sen suostuin nostamaan kahvimukini kannesta) niin tätä näkyi. Ihmiset juoksivat ja huusivat, kävelivät ja humisivat, se jatkuva humina mitä ihmisistä tulee on jotain kammoittavaa ja käy korville.

Aikani kun katselin muurahaisia kantamassa neulasia kekoon joka ei koskaan valmistu, pääsin vihdoin morjestamaan kaveriani ja edes vähän kevyempään menoon siirtyen.

Vielä viimeinen vilkaisu .

ja poistuminen paikalta, jos vaikka ulkona saisi ilmaakin sisäänsä ilman sitä hajuvesikylpyä.

Törmäsin siin kaveriini ja mentiin hetkeksi istumaan sisätiloihin ennen kuin tarvitsi taasen liikkeel läksiä. Sana jos toinenkin raathattiin ja ihmeteltiin muailman menoa. Se menee niin lujaa ettei tälläinen kulkija siinä paljon tunnu,

Kiitos helsinki siitä ravistelusta että mie ainakin tiedän sen, että sinä et ole nyt, etkä koskaan tule olemaankaan paikka jossa viihdyn kauemmin kuin on pakko.

Tunnelmointi tämän ajatuksen jälkeen.

No aikani tosiaan kun tuolla pyörin ja riittävästi seuranneena menoa ja meininkiä, mieleni sanoi "pois täältä ja mieluusti heti" Uskomatonta mutta en pistänyt vastaan tuota komennusta ollenkaan. Lähdin palaileen kohden omaa koloa ja omaa elämääni. 

Koskaan kun ei voi tietää mitä mutkan takana on ellei mene sinne katsomaan, niin lenkin kautta oli tällä paluumatkallakin mentävä. Tälläkin kertaa se kannatti ja olin pudota polvilleni "voiko tämä olla totta vai flippasko mieleni helsingissä" Törmäsin nimittäin tilanteeseen, jota en vielä muutama viikko sitten olisi uskonut. Ennen kun tarkennan yhtään enempää, niin meitä Kulkijoita on todella vähän ja toisen Kulkijan tapaaminen voi olla elämää mullistava ja hymyn huulille tuova tilanne.

Niin siinä on nyt sitten käynyt että kaksi Kulkijaa törmäsivät toisiinsa ja katselevat samaan suuntaan kera karvatassujen <3 Thanks hun and I will be there soon again <3



Näihin tunnelmiin Kulkija siis päätti oman tarinansa ja uskoisin että saamme tulevaisuudessa lukea ei yhden vaan kahden Kulkijan tarinoita. Mutta jättäkäämme nyt hetkeksi nämä kaksi nauttimaan toisistaan ja katselemaan huomista yhdessä.

Best wishes <3