Isojärvi 24-25.08.13 (osa 2)

Yö meni kuta meni mutta meni  kuitenkin. Vähän siinä koitti tuottaa hankaluuksia mut se on vain lisähaaste. Aamu olikin sitten aurinkoinen mutta todella vilpoinen, kahvit tulille siis ja maailman ihmettelyä. Mystikko kun pääsi pesäkolostaan ylös ja vähän kahvia nautittiin ja puita hakattiin seuraaville. Aikaa meni mitä meni mutta sitten tuli vihdoin aika aamupalan... Ja millanen aamupala se olikaan.

 No okei ei ehkä ihan puolukoita. Vaikka yllättäen, jopa mie niitä joitain söin (liian terveellistä)

Todellakin aamupala on päivän tärkein ateria ja sitä tietoa mukaillen aamupalana oli pekonia ja munia, sekä tietenkin KAHVIA :D

Siinä sitten ihmeteltiin ja Mystikko teki löydön, joka sijoittui aivan lähelle (aragnofobikot sulkekaa silmänne)

Tosiaan ihan vierestä löytyi tuollainen varvikko, joka oli täynnä n.20cm halkasijaltaan olevaa seittitaidetta. Omalla tavallaan oli jopa kaunista.

Ihmettelyn jälkeen palailimme takas laavulle ja katselimme ympäristöön vähän tarkemmin. Tyven järvi (ehkä ennemmin lampi) näytti myös oman taiteellisen puolensa, upeitten peilikuvien joukosta löytyi muutama helmikin, jotka tietenkin tuli kuvailtua.

 Luonto myös yrittänyt tehdän oman kodan. Ainakin ristiin kaatuneet puut saivat kotamaisen muodon.

Vielä tarvi yhdet tulet pakosta tehdä, kun luonto tarjosi tähänkin varsin hyvän syyn.

Näin tuli siis uhrattua leirin hengille feminiininen puu.

Kaikki hyvähän loppuu aikanaan ja niin myös tämä reissu. Luonto tarjosi kyllä maisemallisesti ja ilmallisesti aivan uskomattomat puitteet Mystikolle ja Kulkijalle. Kiirettäkään ei ollut ja siinä pois kulkiessa tuli mietittyä jo seuraavaa reissuakin, josta sitten enempi reissun jälkeen.

Viimeisellä pysähdyksellä, ennen autoa, saimme todeta italiaanojen olevan hyvässä asemassa (ainakin miesten). Taukopaikalle saapui 8 hehkeetä italiaano naista, joiden seurassa oli vain 2 miestä! Olisiko tarvinnut, suomalaisen kohteliaisuuden nimissä, mennä pelastamaan nämä miehet moiselta naisten paljoudelta ja kopata pari omaankin kainaloon :D

 Noh nyt kuitenkin jätämme italiaanot ja Isojärven hetkeksi rauhaan ja palaamme suunnitelemaan seuraavaa reissua.
Lopuksi vielä kuva, joka osoittaa ko. alueen suosion.

Isojärven kansallispuisto 

• Perustettu: 1982
• Pinta-ala 22 km2
• Sijainti: Kuhmoinen

Kiitos seurastanne ja palataan uusien seikkailujen tiimoilta.

Terv
Kulkija ja Mystikko
 

Isojärvi! 24-25.08.13 (Osa 1)

Ja niin taas on Kulkija ollut seikkailemassa, luonnonkauniissa maisemissa. Kohteeksi tällä kertaa valiintui Isojärven kansallispuisto Kuhmoisissa.

Vain muutamia aikoja takaperin, Kulkija otti yhteyttä ystäväänsä Mystikkoon ja alkoi vaativa suunnittelu reissua varten. Hetki jos toinenkin vierähti teknologiaa hyödyntäen ja reaaliaikaisia viestejä vaihdellen. Aikaa kului ja suunnitelma selkeytyi. Viikonlopun reissu Isojärven kansallispuistoon.

Suunnitelma kun selkeytyi, pakattiin ratsu ja lähdettiin liikkeelle. Tälläkin kerralla luotettavana ratsuna toimi peltihepo. Huomiota herättävän värisenä auto käänsi katseita myös. Tosin Kulkija ja Mystikko ei tätä huomannut, vaan keskittyi vain liikkumiseen ja maisemien ihmettelyyn. Aikaa kului ja maisema vaihtui mutta vihdoin he olivat perillä. 

Auto tyhjäksi ja vilkaisu alueen karttaan.

Ukot kun ovat liikkeellä, niin aina pitää vertailla kokoo. Tällä kertaa voiton vei Kulkija reppunsa kanssa.

Kartan tutkailua. Eksymisen riski on nimittäin suuri, kun nämä sankarit on liikkeellä (eikä aina edes kartan tutkailu auta).

Vihdoin oltiin valmiit, eli reput pykälään ja polulle. Joku oli joskus kertonut, että merkityt reitit merkataan... Mitä! Juu'u merkatut reitit merkataan. Seuraamme siis merkatun reitin merkkejä.

Maasto oli miellyttävän vaihtelevaa ja välillä joutui vähän tekemään töitäkin. Kulkija ja Mystikko ei kuitenkaan tästä lannistunut. Eteenpäin mentiin ja luontoa seurailtiin. Sitten heidän eteensä ilmestyi jotain käsittämätöntä. Nimittäin majavat pitivät majaansa seudulla. Todisteeksi, luonnon oman talttaajan aikaansaannoksista piti kuva jos toinenkin ottaa.

En sitten tiedä harrastaako majavaiset isottelua tai jotain, mutta tämä on jo aika vakuuttavaa jälkee.

Koska matkaa oli tarvottava "satoja kilometrejä" ja vain parissa päivässä, niin taukoja piti myös pitää. Kuin tilauksesta sellainen paikka löytyi.

Hattua ei ole vahingoitettu yhdessäkään kuvaussessiossa, vaan tässäkin kuvassa hän lepäilee Kulkijan polvella.

Näin siis matka jatkui, kohden suunniteltua leiripaikkaa. Välillä mentiin ylös.

ja välillä tultiin alas.

  Näin Kulkija ja Mystikko taivalsi pitkin ja poikin kansallispuiston maisemia. Mystisiä palojälkiäkin matkalla näkyi.

Jotka kyllä taisi olla vain metsäpalon jäljiltä. Mut hei! Emme voi tietää sitä varmasti. Välillä tarvi myös siirtyä maailmaan, jonka vain Mystikko tietää. Mitähän hänen päässä liikkui tuolloin? Käykää kysymässä  www.mystikko.net

Kulku siis jatkui ja jatkui ja vähän vielä jatkui, kunnes vihdoin pääsimme perille Vahterjärven laavulle ja mitä tehdään ensimmäisenä kun leiripaikalle päästään?
Pistetään tulet tietenkin ja kun tulet on niin sitten kahvia. Hahaa luulitteko jo päässeenne Kulkijan kahvi maininnasta :D Ei sitä ei tule koskaan tapahtumaan.

Nythän on käynyt niin, että tuo piristeistä mahtavin on saavuttanut uuden tason. Kulkija on itse paahtanut kahvipavut ja myllyttänyt ne. Herkku siis vain paranee ja paranee.

Matkalla tuli myös kuvailtua videoita, joten kipinkapin osoitteeseen https://www.youtube.com/user/SealedFate1981 josta löytyy myös viedoita Kulkijan toisesta harrastuksesta.

Jatkuu seuraavassa numerossa!

 

uus vanha harrastus

Koska kaikkea ei pysty tekemään.

Kuten aiemasta tekstistä kävi esille, niin nautin pitkästä saikusta ja aika ei taho kulua millään. En olis uskonut kuinka paljon voi toinen kaivata töitä mutta niin se vain on... Haluun töihin! Jotain siis piti keksiä ja pääti sen johdosta herätellä vanhaa harrastusta ja lähteä aarrejahtiin... Kyllä luitte aivan oikein :) aarrejahtiin. Tilasin siis metallinilmaisimen ja se odottelee postissa sitä että noudan sen sieltä. Olen joskus vuosia sitten tutustunut moiseen toimintaan ja nauttinut siitä, sitten kuitenkin kävi niin että harrastus jäi vähän taka-alalle ja melkein unohduksiin, melkein mutta ei täysin. Nyt siis kohti toisenlaista ulkoilua kun mehtässä ei kovin helposti käsipuolena pärjää (ainakaan mie kun en ole harjotellut) mutta ulos on päästävä. Etsin olalle ja puukko vyölle ja ei muuta kuin menoks...

Välillä onnistuu ja välillä ei!

Jokohan taas olis kulunut tarpeeksi aikaa ja uutta tekstiä kaivattaisiin? Niin tai näin niin nyt tulee pikkasen tarinaa.

Kuten moni on jo kuullut niin tarkoitukseni oli lähteä pohjosiin heti juhannuksena, mutta kuten yleensä niin suunnitelmiin tuleepi muutoksia ja elämä heittelee miten tahtoo. Tietty taloudellinen tilanne esti lähtöni kohden jäämerta ja myöskin se fakta että compia (tai oikeastaan compin telttaa) jouduttiin korjaileen ja teltan korjauksesta kiitos kuuluu Ranysille www.ranyselada.net

Päätinpä sitten hankkiutua töhin, saadakseni lisää taloudellista apua palkkatuloista. Sain kuin sainkin varastoduunia kohtalaisella palkalla ja sopivan mittaisen määräaikaisen työn. Ah ihanuutta, jo alkaa rahaa virtaan kohti matkakassaa. Tai sitten ei! Kävi nimittäin niin, että vain 3.5 työpäivän jälkeen sattui työtapaturma joka poisti vasemman käden toistaiseksi käytöstä. Ei saa ajaa, ei uida, ei kantaa, käytännössä siis en saa tuolla kädellä tehdä mitään. Tapaturma katkaisi 5. sormen koukistajajänteen, joka jouduttiin korjaamaan leikkauksella. Nyt sitten kuntoutetaan sormea ja toivotaan parasta.

Reissuja on tulossa kyllä mutta ajankohtaa en vielä tiedä. Muuten elämä on kohtuu mallillaan ja naaraspuolta edustava kulkijakin on kuvioissa mukana kaikessa ihanuudessaan :)

Eräänä keväisenä päivänä

Eräänä keväisenä päivänä, olin jälleen jutussa Kulkijan kanssa ja tämä tarinoi käyneensä jopa kaupungissa, joka jo itsessään on yllätys mutta suurempi yllätys oli se että missä kaupungissa... Annanninkin Kulkijalle vapauden kirjoittaa itse oma tarinansa (oletan että hän ainakin jotenkin osaa kirjoittaa)

Tuossa eräänä aurinkoisenä päivänä ravistelin talven lumet harteiltani ja rupesin ihmettelemään tätä kummaa tarvetta lähteä alueille, jossa en ole koskaan viihtynyt. Pistin kaffet tulille ja odottelin joskos tämä tunne ottaisi ja katoaisi. Sillä se ei ole normaalia. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja päätin ottaa tämänkin yhtenä seikkailuna. Varustauduin suurella annoksella sietämistä ja ihmisten kanssa kommunikointiin tarvittavalla asenteella. Rinkka siis pykälään ja menoks. Suunnaksi otin Helsingin, joka kaikessa kauheudessaa peloitti minua suuresti. Tuumin kuitenkin selviäväni siitä varsin hyvin jos vain en liikaa joudu mieltäni altistamaan kiireelle ja stressille. Olin sopinut tapaavani hyvän kaverin, joka kaikessa pituudessa oli hyvä tuki ja turva ettei mieli päässyt flippaamaan.

Aikani kuluttua saavuin hermostuneesti helsinkiin ja shokki oli suuri. Se ihmisten paljous vain häkellytti ja korpeni kutsui minua jo silloin luokseen takaisin. Olisin varmasti lähtenytkin mutta olin sopinut tapaavani kaverin ja päätin että sen nyt ainakin toteutan. Odotellessani häntä kulutin aikaani rautatieasemalla ja päätin vastoin kaikkia vastojani napata muiston tuosta paikasta. 

Mihin vain siirsin katseeni (jos sen suostuin nostamaan kahvimukini kannesta) niin tätä näkyi. Ihmiset juoksivat ja huusivat, kävelivät ja humisivat, se jatkuva humina mitä ihmisistä tulee on jotain kammoittavaa ja käy korville.

Aikani kun katselin muurahaisia kantamassa neulasia kekoon joka ei koskaan valmistu, pääsin vihdoin morjestamaan kaveriani ja edes vähän kevyempään menoon siirtyen.

Vielä viimeinen vilkaisu .

ja poistuminen paikalta, jos vaikka ulkona saisi ilmaakin sisäänsä ilman sitä hajuvesikylpyä.

Törmäsin siin kaveriini ja mentiin hetkeksi istumaan sisätiloihin ennen kuin tarvitsi taasen liikkeel läksiä. Sana jos toinenkin raathattiin ja ihmeteltiin muailman menoa. Se menee niin lujaa ettei tälläinen kulkija siinä paljon tunnu,

Kiitos helsinki siitä ravistelusta että mie ainakin tiedän sen, että sinä et ole nyt, etkä koskaan tule olemaankaan paikka jossa viihdyn kauemmin kuin on pakko.

Tunnelmointi tämän ajatuksen jälkeen.

No aikani tosiaan kun tuolla pyörin ja riittävästi seuranneena menoa ja meininkiä, mieleni sanoi "pois täältä ja mieluusti heti" Uskomatonta mutta en pistänyt vastaan tuota komennusta ollenkaan. Lähdin palaileen kohden omaa koloa ja omaa elämääni. 

Koskaan kun ei voi tietää mitä mutkan takana on ellei mene sinne katsomaan, niin lenkin kautta oli tällä paluumatkallakin mentävä. Tälläkin kertaa se kannatti ja olin pudota polvilleni "voiko tämä olla totta vai flippasko mieleni helsingissä" Törmäsin nimittäin tilanteeseen, jota en vielä muutama viikko sitten olisi uskonut. Ennen kun tarkennan yhtään enempää, niin meitä Kulkijoita on todella vähän ja toisen Kulkijan tapaaminen voi olla elämää mullistava ja hymyn huulille tuova tilanne.

Niin siinä on nyt sitten käynyt että kaksi Kulkijaa törmäsivät toisiinsa ja katselevat samaan suuntaan kera karvatassujen <3 Thanks hun and I will be there soon again <3



Näihin tunnelmiin Kulkija siis päätti oman tarinansa ja uskoisin että saamme tulevaisuudessa lukea ei yhden vaan kahden Kulkijan tarinoita. Mutta jättäkäämme nyt hetkeksi nämä kaksi nauttimaan toisistaan ja katselemaan huomista yhdessä.

Best wishes <3

Ah ja voih!

Tossa kun kahtelin miten Combin valot saa vaihettua uusiin (siis koko helahoito ei pelkästään polttimot) Niin selvis että sarana jolla kansi kääntyy auki ja avaa teltan samalla, on rikki, sökö, hajalla, paskana. Pikkasen meinas alkaa sylettään mut noh onneks on aikaa ennen reissua ja siihen mennessä se tulee olemaan täysin kunnossa ja parempi kun uusi. Sitten saa niitä ihailevia ja kummastelevia katseita kun pieni mintunvihree (tjsp) sorsa vetää hassua pientä kärryä perässään pitkin pohjosta :) 

Eli siis pikku hiljaa korjaillaan ja sitten taas kahtotaan mistä repee seuraavaks ja sitten korjataan taas. Ah ja voih tätä elämän autuutta.

Niin siis kyseessä on siis tämän näkönen laitos.

Pitkään ollut taasen hiljaista.

Tuossa kerkesi jo kevyt huolestuminen iskemään korville, kun Kulkijasta ei ole kuulunut mitään mutta vihdoin sain taas kaveriini yhteyttä ja istahdettiin raatimaan. Selvisi että Kulkija on ollut vähän alakuloinen kaiken tämän pakkasen ja kylmän keskellä ja myöskin se että hän on kovasti suunnitellut jo uusia seikkailuita. Kevyenä yllätyksenä iski se että hän on suunnitellut vähän moternimpaa reissua. Ajankohta tuolle reissulle olisi tuolla juhannuksen tienoilla ja pituutta sille seikkailulle tulisi 1-3 viikkoa. Salaperäinen hän on mutta sen sain selville että kohti jäämerta kaiten polku kulettaa tätä Kulkijaa. Moternin tästä reissusta tekee se, että hän meinaan ottaa asunnokseen pyörilläliikkuvan telta! Kyllä luitte aivan oikein. Telta joka kulkee pyörillä ja ihan ihtekseen se teltta ei kykene kulkemaan ja näin ollen ulkopuolista voimaa tarvitaan moottoriheposen avustuksella.Vähän kun utelin lisää niin länttä hän on menossa ylös ja itää alas. Tiedä sitten muuttuuko tuo suunnitelma vielä montakin kertaa onhan kyseessä kuitenkin kulkija, joka tekee just niinkuin parhaaksi kahtoo.

Näiltä parilta kuukaudelta miltä ei ole Kulkijasta havaintoa ei myöskään löydy kuvia. Tämä selittyi helpostikkin, sillä kamera, jota hän on käyttänyt, on tullut tiensä päähän. Pikkasen kuulemma Kulkijaa kirpasee vaikka peruspokkaria onkin hakemassa.

 Takaisin tähän hetkeen. Eli siis pyörillä kulkevaa telttaa Kulkija on kovasti korjaamassa ja kiitollisena on ottanut hyvän kaverinsa avun vastaan ja korjauttaa telttan hänellä. Keittiötä hän on myös suunnitellut ja siihenkin tarkoitukseen sopiva laite on löytynyt. Sellainen vanha ja uskollinen kuin Primus 2222 on siis valittu ja kunnostettu. Tämän lisäksi tulee hankintaan varmaan pienempi keitin hätävaraksi myöskin.

Siinä kaiten ne tärkeimmät taas. Toivoisin todellakin että kommentoitte ja näin tuotte esille sen halun lukea tulevista seikkailusita, sillä muussa tapauksessa motivaatio kirjoittamiseen lopahtaa ja en halua että olette vain numeroita osoittamassa käyntiänne.

Muisteluita

Kun en tänne nyt taas ole pahemmin saanu kirjooteltua, niin pistetääs nyt vähän taas jotain. Tuli tossa aamunhämyssä mieleen se hetki kun kulkijan tapasin ekaa kertaa. Oli tuo varsin mieletön hetki ja avas omat silmät varsin mallikkaasti. Se itsensä kunnioittaminen ja rauha, mikä hänestä huokui oli jotain ”in other world” ja nyt se on tarttunut myös ihteeni. Kulkijan jälkeen olen tavannut aivan uskomattoman ihania ja upeita ihmisiä ja kaikki he ovat jotain opettaneet ihtestänikin.

Oma onni ja hyvä fiilis ei aina tarvi suuria ihmeitä tai maailmaa mullistavia tapahtumia. Kaikki on kuitenkin jollain tasolla lähtösin siusta ihtestäs. Jos hymyilet kun teet jotain tai muistelet hetkiä niin se on jo iso askel kohden omaa rauhaa. Tämä voi jonkun korviin kuulostaa jopa itsekkäältä, mutta jos siitä ottaa sen negatiivisen sävyn päältä ja tarkastelee sitä tilaa vain niin se tuntuu oikealta. En miekään ole viel täysin tasapainossa ajatuksen ”elän täällä vain itseäni varten enkä viihdyttääkseni muita” (tästä elämänohjeesta haluan kiittää hyvää ystävääni joka taatusti tietää kuka on kun lukasee tämän) koska lähtökohtasesti ihmiset pitää tuota ajatusmallia itsekkäänä. Ei se kuitenkaan sitä ole. Jos voit olla sinut ihtesi kanssa niin pystyt tarjoamaan muille sitä iloa joka siusta huokuu.

Mitenkäs sitten rakkaus ja muut isot sanat? Suosin niiden käyttöä vain silloin kun sitä oikeasti tarkoittaa. Tai ystävän ja kaverin statuksen erottaminen toisistaan. Minulla ei ole montaa joita voin kutsua ystäväksi ja voi olla joskus niinkin että joku kutsuu miuta ystäväksi vaikka en itse kutsuisi häntä siten. Ei se ”vähennä” toisen arvoa ja koska olen mitä olen niin erittäin hyvä kaveri on jo todella lähellä ystävyyttä olematta sitä kuitenkaan... Sekavaa eikö totta :P

Kulkijan saapuminen elämääni on siis todella muuttanut sitä. Olen vapaampi kuin koskaan ennen ja rauhallisempi kuin olisin voinut koskaan uskoa olevani. Te jotka miut tunnette nyt tälläisenä mitä olen, ette varmaan uskoisi jos kertoisin millainen olen ollut ja te jotka olette kanssani kulkenut jo vuosia, voitte varmasti todeta ”on se jätkä muuttunut”

Haluaisin kiittää kaikkia jotka ovat kanssani jaksaneet kulkea vuosia ja taas vuosia ja myös teitä, jotka olette vasta vähän aikaa kulkenut samaa matkaa. Viime vuosi oli täynnä iloa ja surua, menetystä ja saavutuksia. Niiden kokemusten ansiosta tai niiden takia olen nyt tässä ja kirjoitan ajatuksiani teille. Kyl te sen syrämessänne tunnette ketkä tähän kiitosryöppyyn kuulutte.

Tätä vuotta odotan innolla ja odotukset ovat aika korkealla. Mutta hei! Täysillä vedetään ja kaikesta nautitaan. Tavoitteiden ei tarvitse olla pieniä vaan ne voi uloittaa avaruuden toiselle laidalle tai oikeastaan ne täytyy uloittaa sinne.

Eläkää hyvin toivon teidän löytävän sen oman kulkijanne. Iloitkaa, halatkaa, suudelkaa, hellikää olkaa toistenne lähellä, unohtamatta sitä omaa tilaa ja ennen kaikkea NAUTTIKAA sillä kerralla ei ole elettävänä kuin tämä yksi elämä :)